8/13/2014

Leivonnaisten klassikot: sitruuna-unikonsiemenkakku


Kuivakakku. On siinäkin nimi näille meheville myös kahvi- tai leikkokakuiksi kutsutuille leivonnaisille. Olen kyllä syönyt myös niitä kakkuja, joita tämä etuliite parhaiten kuvaa mutta herkullisimmillaan kyseinen kakku on mehevää ja maukasta. Klassikko on aina klassikko ja kuivakakku on kyllä paikkansa siinä kastissa ansainnut.

Aina välillä kaipaan yksinkertaisia makuja ja herkkua, jota voi viipaleen vaikka joka päivä syödä ilman huonoa omaatuntoa. Pidän aivan erityisen paljon suklaata tai kinuskia sisältävistä kaikkeapaljonmullenytheti-leivonnaisista, mutta sitruuna-unikonsiemenkakun  puhtaat maut ovat vaihteeksi ihania. Yksinkertaista on myös valmistustapa, eikä kuivakakkua kovin helposti saa pilalle. Tosin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota vuoan jauhottamiseen ja siihen ettei paista kakkua liian kauan. 

Sitruuna-unikonsiemenkakku

150g voita
2dl sokeria
3 kananmunaa
4,5dl jauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl unikonsiemeniä
2dl piimää
1 ison sitruunan raastettu kuori ja mehu

Kuorrutus

3dl tomusokeria
2rkl vettä/sitruunamehua

Laita uuni lämpeämään 175 asteiseksi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen ja sitruunankuori sekä mehu. Mittaa kuivat aineet ja sekoita yhteen, lisää taikinaan vuorotellen kuivia aineita ja piimää. Voitele ja jauhota leikkokakkuvuoka. Paista kakkua noin 45-55 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Jos siihen ei jää taikinaa, kakku on kypsä. Jäähdytä hetken aikaa ennen kumoamista. 

* Vinkki: saat kakun pohjasta tasaisemman kun painat lusikalla uran taikinan keskelle ennen paistoa. 

Tee kuorrutus sekoittamalla tomusokeri ja vesi/sitruunamehu yhteen tasaiseksi. Veden määrä saattaa vaihdella, joten lisää sitä vähän kerrallaan. Kuorruta jäähtynyt kakku ja koristele pinta unikonsiemenillä.

- Henna

1 kommentti:

  1. Luotto-ohje, jolla kakut onnistuu aina! Valilla kaytan jugurttia tms piiman sijasta ja kerran kaytin kookosrasvaa voin sijasta.

    VastaaPoista

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!