2/09/2015

Ihana päärynä-toscapiirakka



Toscapiirakka kuuluu ehdottomasti lapsuuden suosikkileivonnaisiini. Erityisesti isäni on aina rakastanut toscapiirakkaa, joten sitä on ollu meillä tarjolla hyvinkin usein. Halusin palata näihin lapsuusmuistoihin tekemällä taas toscapiirakkaa, tällä kertaa tosin päärynällä hieman tuunattuna. Päärynä tuo piirakkaan mukavaa kosteutta, joten se ei kuivu niin nopeasti, vaikka olisikin muutaman päivn pöydällä. Piirakka sopii täydellisesti myös pakastamiseen, joten ehdottomasti kannattaa tehdä kerralla koko pellillinen vaikka kaikkea ei heti tulisikaan syötyä.

Ystävänpäivä lähestyy nopeasti, ja loppuviikon aikana blogissa tullaan jakamaan hyviä reseptejä rakkaimpien kanssa jaettavaksi, joten pysykää kuulolla!


 

Päärynä-toscapiiras


Pohja

5 munaa
3 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
175 g sulatettua voita
2-3 päärynää kuutioituna


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä leivinjauhe ja jauhot, ja sekoita taikinaan parissa erässä vuorotellen sulan voin kanssa. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille, levitä päälle kuutioidut päärynän palat ja paista 200 asteessa  n.20 minuuttia.

Kuorrute

200 g mantelilastuja
2 dl sokeria
100 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
n. 3 rkl kermaa

Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon kaikki muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Lisää kerman määrää tarvittaessa, jos seos tuntuu liian paksulta. (Pidä täytettä hellalla pienellä lämmöllä aina välillä sekoittaen siihen asti kunnes levität täytteen.) Levitä kuorrute mahdollisimman nopeasti juuri uunista otetun piirakan päälle, ja jatka paistamista vielä niin kauan, että tosca-kuorrute saa kauniin ruskean värin, n. 10-15 minuuttia minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ja idearikkaasta blogista! Luen tätä aina kieli pitkällä ja tämäkin menee pian testaukseen. Kaikki meksikolaisvivahteiset ruoat ja reseptit ovat erityisen lähellä syräntä :) terkkuja Suville! T: Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu! Pitkästä aikaa! Kiva kuulla, jos reseptit on innostanu :)

      Poista

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!