2/23/2015

Raakasuklaakonvehdit mansikkasydämellä




Olen jo pitemmän aikaa haaveillut raakasuklaakonvehtien valmistamisesta. Vihdoin ja viimein sainkin aikaiseksi hankkia sekä kaakaovoita ja raakakaakaojauhetta ja pistää hösseliksi. Koska rakastan esimerkiksi Julia-karkkeja ihanan vadelmatäytteen vuoksi, päätin täyttää nämäkin konvehdit makealla marjahillolla. Pakkasesta löytyi mansikoita, joten päädyin tekemään täytteeksi mansikka-chiahilloa. Chia-siemenet ovat kyllä ihme kamaa, kun oikeasti saa tehtyä hilloa ilman sokeria! Konvehdeista tuli aivan ihania, ja olenkin tehnyt näitä jo useamman kerran. Toki voit vaihtaa täytteen marjat haluamiksisi, tai tehdä pelkkää raakasuklaata, tai lisätä pähkinöitä tai vaikkapa marjarouhetta. Seuraavana ajattelin itse kokeilla laittaa suklaamassan sekaan kuivattua mustikkaa. Suklaan makeuden voit päättää itse, joten kannattaa maistella massaa tarkasti, sillä suklaan maku ei enää muutu kovettuessaan. Raaksuklaa

 

Raakasuklaan perusohje


1 1/4 dl raakakaakaojauhetta
1 1/4 dl kaakaovoita
1/4 tl himalajansuolaa
1-3 rkl hunajaa tai vaahterasiirappia
(1-2 tl kookosöljyä)
(vaniljan siemeniä)

Sulata kaakaovoi miedolla lämmöllä. Sekoita joukkoon muut aineet.Tarkista onko makeus sopiva.

Mansikkatäyte

3/4 dl mansikkasosetta
1 1/2 tl chia-siemeniä

Sekoita chia-siemenet mansikkasoseeseen, ja nosta seos jääkaappiin kiinteytymään n. 10 minuutiksi.

Laita n. 1 tl sulaa raakasuklaata konvehtimuotin pohjalle. Tipauta päälle mansikkatäytettä, ja täytä muotti suklaamassalla. Nosta konvehdit jääkaappiin kovettumaan.

2 kommenttia:

  1. Raakasuklaa näyttää olevan todella in nykyään. Suklaan suurena ystävänä kyllä houkuttelisi kokeilla. Näyttävät erittäin herkullisiltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, ihan älyttömän helppoa, sairaan hyvää ja helposti muunneltavissa :)

      Poista

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!